Kasvatus ja koulutus
Suhde luontoon ja huoli ympäristöstä kehittyvät varhaisista elinvuosista alkaen, osana kaikkia niitä tietoja, taitoja, ajattelemisen ja kokemisen tapoja ja suhteita, joita lapsi oppii ja omaksuu kasvuympäristössään. Lapsen identiteetin ja maailmankuvan kehitykseen vaikuttaa vallitseva kulttuuri ristiriitaisinekin arvoineen ja arvostuksineen. Vahvan luontosuhteen ja ympäristöherkkyyden rinnalla on mahdollista omaksua jatkuvaan taloudelliseen vaurastumiseen liittyviä ihanteita tai vaikkapa käsitys luonnosta itsekorjautuvana kokonaisuutena ja ehtymättöminä resursseina.
Ympäristökasvatus on olennainen osa ekologiseen jälleenrakennukseen liittyvää kulttuurista muutosta, koska se lisää tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta, ihmiselämän planetaarisista rajoista sekä luonnon elämää ylläpitävistä prosesseista ja sosiokulttuurisista arvoista.
Niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin suunnattuna ympäristökasvatus antaa malleja ekologisesti kestävään elämäntapaan sekä tarjoaa välineitä ympäristötietoisemman arvomaailman ja maailmankuvan muodostamiseen. Suomessa ympäristökasvatus lukeutuu useiden erilaisten kansalaisjärjestöjen toimintaan, ja se kuuluu myös luonnonhistoriallisten museoiden sekä kansallispuistojen ja niiden luontonäyttelyiden sisältöihin.
Merkittävä osa ympäristökasvatusta annetaan osana lakisääteistä varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Kestävä elämäntapa mainitaan Opetushallituksen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2016) sekä paikallisissa varhaiskasvatussuunnitelmissa (2017). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (uudistus 2016, käyttöönotto porrastetusti 2016–2019) korostetaan laaja-alaista osaamista, joka tarkoittaa paitsi useiden erilaisten tietojen ja taitojen hallintaa myös näiden yhdistämistä.
Yhtenä oppimistavoitteena suunnitelmissa mainitaan kestävän tulevaisuuden rakentaminen sekä siihen liittyvät osallistumisen ja vaikuttamisen taidot. Tähän tavoitteeseen kytkeytyy erityisesti ympäristöopin monitieteinen, erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntävä oppiaine, mutta opetussuunnitelmaan on kirjattu myös Monialaisten oppimiskokonaisuuksien vuosittaiset, koulukohtaisesti toteutettavat jaksot, joissa esimerkiksi ympäristökysymyksiin voidaan syventyä usean oppiaineen sisällöin ja keinoin. Kestävän elämäntavan tulee läpäistä myös koulun toimintakulttuuri eli arjen käytännöt.
Tulevaisuudessa ympäristökasvatusta on tarjottava yksilöille ja yhteisöille yhä laajemmin: eri elämänvaiheissa ja elämän eri osa-alueilla. Kasvatuksen sisällöt on suunniteltava tiukemmin yhteiskunnan erilaisiin toimintoihin ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviksi. Luontoa suojelevan ja säilyttävän ympäristökasvatuksen rinnalla on vahvistettava kansalaisten resilienssiä esimerkiksi ilmastonmuutoksen, uusien teknologioiden ja kehittyvän infrastruktuurin luomiin muutoksiin.
Ylhäältä tulevan ohjeistuksen ja neuvonnan sijaan kasvatus on ajateltavissa eri-ikäisten kansalaisten keskinäisinä neuvotteluina ja hahmotteluina luonnon arvoista ja merkityksistä sekä hyvästä elämästä planetaaristen rajojen puitteissa. Kun väestön määrä ja elinkelvottomien alueiden osuus planeetallamme kasvavat, ympäristökasvatuksen on painotettava solidaarisuutta ja ihmisten riippuvaisuutta paitsi luonnosta myös toisistaan. Kielitaidon sekä viestintä- ja neuvottelutaitojen merkitys nousee entistä tärkeämmäksi.
Ympäristökasvatuksen rinnalla ekologinen jälleenrakennus edellyttää eri alojen koulutuksen kehittämistä. Tuotannon, logistiikan ja rakentamisen muuttuessa työtä häviää ja uutta työtä syntyy, mikä lisää ammatillisen uudelleenkoulutuksen tarvetta. Teknillis-luonnontieteelliset alat ovat uusien ratkaisujen kehittämisessä avainasemassa.
Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen murros edellyttää kuitenkin muunkinlaista osaamista. Uusien teknologioiden vaikutuksia ja seurauksia on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti sekä luonnon että ihmisyhteisöjen kannalta. Ympäristömuutosten myötä maahanmuutto ja erilaisten kulttuurien välinen kanssakäyminen lisääntyy.
Katastrofaalisten luonnonilmiöiden lisääntyminen aiheuttaa huolta, johon voi liittyä ahdistus epäoikeudenmukaisuudesta. Ihmisten kokemukset omasta elinympäristöstään muuttuvat, ja nämä luontoon, vuodenaikoihin ja arjen sujumiseen liittyvät muutokset aiheuttavat monenlaisia tunteita ja ajatuksia.
Mitä laajemmat tiedot ja taidot kansalaisilla on, sitä paremmin he pystyvät käsittelemään edellä kuvattuja haasteita ja elämään niiden kanssa. Ympäristökasvatuksella on merkittävä rooli tietojen ja taitojen kartuttamisessa, mutta ympäristö- ja resurssikriisien hoitaminen ja muuttuva yhteiskunta edellyttävät myös peruskoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopetuksen uudistamista.
Ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen liittyvät näkökulmat tulevat koskemaan kaikkia aloja terveydenhuollosta alkutuotantoon ja kaupankäynnistä teollisuuteen. Koulutusuudistukset, kuten kulttuurisen muutoksen tutkimuskin, vaativat humanistista ja yhteiskuntatieteellistä osaamista.
Monitieteisessä ympäristötutkimuksessa on jo pitkään ymmärretty eri tieteenalojen yhteistyön merkitys. Ekologisen jälleenrakennuksen kannalta tilanne onkin erittäin hyvä: luontoon ja ympäristöön sekä ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvät kysymyksenasettelut ovat vihdoin asettuneet pysyvästi osaksi yhteiskuntatieteellistä ja humanistista tutkimusta. Valmiudet ekologisen jälleenrakennuksen tieteellisiin, kasvatuksellisiin ja koulutuksellisiin perusteisiin ovat siis jo olemassa.
Taustaa:
Opetushallitus https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/opetussuunnitelma_ja_tuntijako/perusopetus_nyt
https://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/varhaiskasvatus
Ympäristökasvatus-sivusto, Helsingin yliopisto
https://blogs.helsinki.fi/ymparistokasvatus/ymparistokasvatuksen-teorioita/
The Worldwatch Institute (2017). EarthEd: Rethinking Education on a Changing Planet. State of the World 2017. Washington, Covelo & London: IslandPress.
Karoliina Lummaa, Mia Rönkä & Timo Vuorisalo (toim.) (2012). Monitieteinen ympäristötutkimus. Helsinki: Gaudeamus.
Veli-Matti Värri (2019). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Vastapaino.