Kulttuurinen muutos
Ilmastonmuutos ja ympäristöongelmat ovat myös kokemuksellinen, maailmankuvallinen ja kulttuurinen haaste: ihmiset joutuvat punnitsemaan arvojaan ja valintojaan sekä mukauttamaan identiteettiään, uskomuksiaan ja maailmankuvaansa muuttuvaan tilanteeseen. Syntyvät ja jaettavat merkitykset, kokemukset ja tunteet ovat ympäristö- ja resurssikriiseissä olennaisia – niille ja niistä puhumiselle ei vain ole olemassa samanlaista vakiintunutta kieltä ja muotoa kuin luonnontieteissä.
Ympäristötutkimuksessa ja -keskustelussa puhutaan kulttuurisesta muutoksesta prosessina, jossa ihmiset ja ihmisyhteisöt tulevat tietoisiksi toimintansa, käsitystensä ja tapojensa ympäristövaikutuksista sekä etsivät sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja tulevaisuutensa perustaksi.
Yksi merkki kulttuurisesta muutoksesta on kasvava ilmastohuoli ja -ahdistus. Maaliskuussa 2019 julkaistun uusimman Nuorisobarometrin mukaan nuoret ovat yhä enemmän huolissaan ilmastonmuutoksesta. Maailmalta ympäri Suomenkin kouluja levinneet ilmastolakot ovat tästä konkreettinen osoitus. Sitran Tulevaisuusbarometri 2019 -kyselyssä ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ylikulutus on suomalaisille hyvin tuttu kehityskulku, joka koetaan suurimmaksi uhkaksi tulevaisuudessa.
Ilmastohuolen ilmauksia esiintyy yhä useammin julkisuudessa ja sosiaalisen median alustoilla, esimerkiksi erilaisilla keskustelupalstoilla. Laaja joukko kansalaisia on myös osallistunut Sitoumus2050 -ohjelmaan, joka on Valtioneuvoston kanslian Kestävän kehityksen toimikunnan ylläpitämä. Valtaosa yksityishenkilöiden sitoumuksista koskee hiilijalanjäljen pienentämistä.
Ilmastonmuutokseen, ympäristön pilaantumiseen, luonnon monimuotoisuuden katoamiseen ja resurssien niukkenemiseen liittyvät huoli ja ahdistus kanavoituvat populaarikulttuurissa usein pessimistisiksi tulevaisuudenkuvauksiksi. Televisiosarjoissa ja elokuvissa näkymät ihmisen pilaamasta ympäristöstä ovat yhä tavallisempia ja kuvaukset eloonjäämiskamppailuista yhä karumpia.
Toisaalta viihdeteollisuus hyödyntää myös teknologisia utopioita sekä lupauksia tietotekniikan kehityksestä ihmisen kehitykseen sulautuvana prosessina. Populaarikulttuurin esitykset tulevaisuudesta ovat keskenään syvästi ristiriitaisia ja ilmentävät tulevaisuuskäsitysten ja -ennusteiden yhteismitattomuutta tämänhetkisessä julkisessa keskustelussa.
Kulttuurisesta muutoksesta on kyse myös kulutusvalinnoissa: kasvisruokavalio yleistyy nopeasti, ja yhä useammat pyrkivät välttämään lentäen tapahtuvaa matkustamista. Kulutustavaroiden tuotannon, kuljetuksen ja käytön ilmasto- ja ympäristövaikutukset sekä tuotannon sosiaalinen kestävyys ovat yhä tärkeämpiä valintaperusteita. Toisaalta on tärkeää huomata myös kulutuksen kytkeytyminen identiteettiin ja identiteettien polarisaatiokehitys: monet suomalaiset kokevat esimerkiksi yksityisautoilun ja lihan syömisen osaksi yksilönvapautta ja -oikeuksia.
Hiilineutraalin yhteiskunnan rakentaminen vaatii monentasoista ja -laatuista sopeutumista ja neuvotteluja, joille on luotava tilaa ja aikaa. Ympäristötietoisuus ja huoli tulevaisuudesta edesauttavat kulttuurista muutosta, mutta sen toteutumiseen voi myös vaikuttaa aktiivisesti. Keinoja voivat olla poliittinen ohjaus, koulutus, kasvatus ja tiedotus sekä taiteilijoiden ja muiden kulttuurivaikuttajien työ.
Kulttuurisen muutoksen välttämättömyyden voi tiivistää ajattelemalla muutoksen mittaluokkaa. Jos elämän puitteet ja merkitys rakentuvat aineellisen kulutuksen varaan, ja sitten esitetään käsitys, että aineellisen kulutuksen on laskettava esimerkiksi 80%, on selvää, että käsitys kuulostaa ankealta ellei mahdottomalta. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että ekologisen jälleenrakennuksen jälkeen eletään samalla tavalla (samoin tavoittein, arvostuksin, haluin ja toivein) kuin ennenkin, mutta “vähemmän”.
Pikemminkin eletään toisin, tavalla, jossa aineellisten resurssien kulutuksen määrä ei määrittele tyytyväisyyden, onnellisuuden ja merkityksellisyyden kokemista. Voidaan siis elää “enemmän”, mutta ei enemmän aineellisen kulutuksen mielessä. Tähän toisin elämiseen päätyminen vaatii kulttuurista muutosta, joka laajimmillaan tarkoittaa juuri ihmiselämän kokonaisuuden muuttumista kaikilla merkityksellisen elämän saroilla.
Kulttuurisen muutoksen merkitystä ympäristökriisin hoidossa voi havainnollistaa seuraavan ajatusketjun avulla. Energian tuotanto aiheuttaa yli puolet ilmastopäästöistä. Energia käytetään erilaisten inhimillisten tarpeiden tyydyttämiseen. Vain pieni osa energiasta käytetään välttämättömimpiin perustarpeisiin. Suurimman osan ihmiskunnan kestämättömästi tuottamasta energiasta käyttävät kulutusyhteiskunnat ja niiden kuluttajiksi mielletyt kansalaiset. Kuluttajuus ei ole perustarpeiden tyydyttämistä vaan kulttuurisesti määrittynyt identiteetin rakentamisen prosessi, jossa tavaroiden ostamisella, käyttämisellä ja pois heittämisellä on itseisarvo.
Pienempi energian kulutus tuottaa vähemmän päästöjä ja nopeuttaa systeemistä muutosta kohti päästöttömien teknologioiden käyttöä. Nykytilanteessa jatkuvasti kasvava energiankulutus taas tekee riittävien päästövähennysten tuottamisen käytännössä mahdottomaksi. Äärimmäisen tärkeä keino energian tuotannon ilmastopäästöjen laskemiseksi on siis energian kulutuksen vähentäminen.
Teknistaloudellisessa viitekehyksessä energiasektorin päästövähennystavoitteet on annettu insinöörien tehtäväksi. Heidän tulisi pystyä tekemään mahdottomasta mahdollista, eli löytää tapa tuottaa jatkuvasti enemmän kaikissa tilanteissa käytettävissä olevaa energiaa samalla kun energiasektorin päästöt nollataan. Mahdottoman äärellä on pakko esittää oleellinen kysymys: Mihin energiaa tarvitaan?
Jos vastaus on, että energiaa tarvitaan jatkuvasti lisää (yli)kulutuksesta riippuvaisten kulttuuristen ideaalien vaalimiseen, olisi luonteva jatkokysymys, onko järkevää asettaa insinöörien tehtäväksi epäkestävien kulttuuristen ideaalien kannattelu, vai pitäisikö huomio suunnata kulttuuriseen muutokseen kohti uusia planeetan reunaehtojen puitteissa toteutumiskelpoisia hyvän elämän ihanteita.
On tärkeää huomata, että yhteiskuntamme samoin kuin teknologiamme ja niiden tavat käyttää energiaa ja luonnonvaroja ovat perustaltaan sosiaalisia ja kulttuurisia ilmiöitä. Siten myös niiden toimintalogiikan muuttaminen vaatii erityisesti työtä kulttuuristen käsitysten uudistamiseksi.
Kulttuuri koetaan usein muuttumattomaksi tai hyvin hitaasti muuttuvaksi. Tärkeiden kulttuuristen arvojen, kuten kuluttajuuden tai talouskasvun, kyseenalaistaminen koetaan usein uhkaavaksi. Ihmiskunnan historia osoittaa kuitenkin, että kulttuuri ei ole koskaan ollut pysyvä tila vaan jatkuvassa muutoksessa. Hallitsevat kulttuuriset arvot ovat toisinaan murtuneet ja korvautuneet uusilla hyvinkin nopeasti, muutamassa vuodessa tai vain muutamassa viikossa.
Kulttuurinen muutos kohti kestäviä elämänihanteita voi lopulta olla paljon luontevampi ja tehokkaampi keino ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi kuin epätoivoinen insinöörityö yhä kestämättömämpien mielihalujen tyydyttämiseksi rajallisella planeetalla.