Metsien käyttö

Suomessa metsillä on ratkaiseva merkitys niin kansantalouden kuin luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta. Siirtymä ei voi onnistua ilman metsien osuuden onnistumista. Metsien käytön kokonaisuudessa on löydettävä siedettävä kompromissi ympäristön hyvinvoinnin ja hyvin monenlaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen intressien ja tarpeiden välillä. Valtion ohjaavalla politiikalla on vuosikymmenet ollut ratkaiseva rooli metsien käytön kannalta, joten tällä sektorilla ekologisen jälleenrakennuksen perusajatus koordinoidusta ja valtion tukemasta rakennemuutoksesta on historiallisestikin luonteva.

Metsien taloudellista hyödyntämistä on Suomen korkealla osaamistasolla syytä jatkaa ja kehittää edelleen erityisesti pitkäkestoisten puutuotteiden suuntaan. Suomella on hyviä mahdollisuuksia metsäsektorin tuotantoon ja metsänkasvatukseen ja -käsittelyyn, joka edistää hiilen sitoutumista nykyistä tuotantoprofiilia paremmin. Hiilensidonnan työvoimavaltaiset toimet kuten metsitys ja ennallistaminen synnyttävät runsaasti työpaikkoja.

Hakkuumääriä ei voida merkittävästi nostaa, ei vaikka metsien kasvu on lisääntynyt, koska metsien rooli hiilinieluna, hiilivarastona ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä on niin merkittävä, että näiden tekijöiden heikentäminen metsissä asettaisi kansantalouden liian ahtaalle. Kun metsien hiilinielu ja -varasto heikkenee, on päästövähennyksiä muilla sektoreilla lisättävä. Jos heikkeneminen on rajua, on muille sektoreille asettuva vaatimus mahdoton.

Suomen hakkuutoteutumat ovat optimistisestikin arvioidun kestävän puuntuotannon ylärajan tuntumassa. Biologisen monimuotoisuuden kannalta ollaan pahasti rajan yli. Vuoden 2018 uhanalaisarviossa metsäluontotyypeistä 76% arvioitiin uhanalaisiksi ja 21% silmälläpidettäviksi. Metsien kestämätön käyttö on pääsyy siihen, että Suomi ei ole saavuttanut allekirjoittamansa kansainvälisen monimuotoisuussopimuksen tavoitteita.

Kuten Ilmastopaneeli on tuoreessa vertailussa todennut, metsien kasvua ja hiilinielujen ja -varastojen kehitystä koskeva arviointi pitää tehdä laajapohjaisesti, ei vain yhden skenaariotyökalun tai -mallin avulla. Kaikki mallit ovat yhtä mieltä siitä, että nielu pienenee enemmän kuin hakattu määrä. Koska hiilinielujen rooli niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin tulee kasvamaan, ei nieluja voida rajusti laskea aiheuttamatta kohtuuttomia päästövähennysrasituksia muille sektoreilla.

Nieluilla on vastaavasti suuri merkitys päästöjen sitomisessa. Samaisen Ilmastopaneelin vertailun mukaan, jos metsiä hakattaisiin noin puolet (n. 40 milj. m3) nykyisestä hakkuutasosta (n. 80 milj. m3), kertyisi vuosina 2021–2050 metsiin yhtä paljon hiiltä kuin nykyisellä päästötasolla noina vuosina syntyisi. Tähänkään ääripäähän ei ole tarvetta mennä, kun muilla sektoreilla päästään ripeisiin ja mittaviin päästövähennyksiin.

Puuta käyttävä metsäsektori voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: mekaaninen teollisuus (sahat), kuiduttava teollisuus (sellu, paperi, pakkausmateriaalit ja niin edelleen) ja energiapuun käyttö. Näistä kuiduttava teollisuus on kooltaan ja rahamääräiseltä arvoltaan selvästi suurin. Kun raaka-aineen hankintaa ei ole mahdollista merkittävästi kasvattaa, on kuiduttavan teollisuuden osuuden pienennyttävä mekaanisen teollisuuden hyväksi, ja samalla kuiduttavan teollisuuden on myös kasvatettava pitkäkestoisten tuotteiden osuutta tarjonnassaan. Rahamääräisesti siirtymä voi varsinkin metsänomistajien kannalta olla plusmerkkinen.

Energiakäyttöön on järkevää käyttää hakkuiden ja mekaanisen ja kuiduttavan teollisuuden puunkäytön yhteydessä syntyvää sivuvirtaa, mahdollisimman lähellä sivuvirtojen syntymiskohtaa, jotta kuljetus ja säilytys eivät haukkaa liian suurta osaa fossiilisia polttoaineita korvaamalla saadusta hyödystä. Nestemäisten polttoaineiden jalostaminen puusta on nettoenergeettiseltä hyödyltään vaatimatonta, joten tuotanto on syytä suunnata kohteisiin, joita ei voida sähköistää ja jotka ovat jossakin määrin välttämättömiä (jotkin suuret työkoneet, lentokoneet).

Kuiduttava metsäteollisuus käyttää jo tätä nykyä suurimman osan omasta kysynnästään syntyvästä sivuvirrasta. Kuiduttavan teollisuuden tuottamasta energiasta suurin osa tulee mustalipeän sisältämästä ligniinistä, joka puolestaan on uusien muoveja korvaavien biomateriaalien raaka-aine. Näin ollen merkittäviä uusia sivuvirtoja ei ole energiapuun käyttöön syntymässä. Uusien biotuotteiden valmistaminen voi oleellisesti vähentää muuhun kuin energiakäyttöön kelpaamattomien sivuvirtojen määrää. Isojen kaupunkien kaukolämmitykseen on siksi löydettävä muita ratkaisuja kuin puuenergian käyttö, koska tuontibiomassoillakin on omilla kasvualueillaan taloudelliset, ekologiset ja energeettiset rajansa.